Systeemitietoisuudessa on voimaa

Systeemisyys, systeemiajattelu, systeemiälykkyys, systeeminen johtaminen, systeeminen muutos, systeeminen työtapa... Systeemitietoisuus tavalla tai toisella ymmärrettynä on vahvasti läsnä yhteiskunnan monilla saroilla. Tässä tarkastellaan sen antia kouluyhteisöihin soveltaen.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen - vai sittenkin jotain enemmän?

Usein ihmiset tiivistävät systeemisyyden määrittelyn siihen, että kaikki vaikuttaa kaikkeen ja täytyy katsoa kokonaisuutta osiin pilkkomisen sijasta. Tämä yleistys sopii niin ilmastotoimien, Euroopan turvallisuusmuutosten kuin organisaatioiden toimintakulttuurin tai sosiaalityön palveluiden vaikuttavuuden tarkasteluun. Esimerkiksi Sitra on lisännyt tietoisuutta kokonaisvaltaisen systeemiajattelun mahdollisuuksista ns. viheliäisten ongelmien ratkaisemisessa, systeemistä lähestymistapaa on sovellettu organisaatioiden johtamisen ja muutoksen tuottamisen kehittämiseen ja kehitelty tapoja mallintaa organisaation systeemiä, Esa Saarinen ja Raimo P. Hämäläinen ovat halunneet muuttaa näkökulmaa organisaatiota ulkopuolelta tarkastelevasta systeemiajattelusta sisäpuolella toimivan ihmisen ja yhteisön systeemiälykkyydeksi ja sosiaalitoimessa on otettu laajasti käyttöön ns. systeeminen toimintamalli. Omassa ajattelussani on eri juonteista punoutunut vähitellen jotain, jota kutsun mieluiten systeemitietoisuudeksi sitoutumatta ihan puhtaasti mihinkään systeemisen ajattelun perinteeseen tai käsitejärjestelmään.

Systeemitietoisuudessa on kyse maailman tarkastelusta suhteiden ja toisiinsa suoraan tai epäsuoraan vaikuttavien verkostojen kautta. Asiat ja ilmiöt eivät ole irrallisia vaan jollain tavalla suhteessa toisiinsa. Systeemitietoisuus tarjoaa vaihtoehdon perinteiselle analyysiin perustuvalle ajattelutavalle, jossa yritetään ottaa haltuun monimutkaisia ilmiöitä pilkkomalla ne pieniin osiin, määrittelemällä osatekijöitä tarkasti ja luomalla siten erillisiä kategorioita ja etsimällä selkeitä lineaarisia syy-seuraussuhteita yksittäisten tekijöiden välillä. Pilkkovassa lähestymistavassa jää kuitenkin huomiotta eri osien väliset keskinäisriippuvuudet ja toisiaan vahvistavat tai vaimentavat palautekehät eikä välttämättä ns. nähdää metsää puilta.

Systeemitietoisuus on kokonaisuuden katsomista

Systeemitietoisuutta voi lisätä jo muutaman käsitteen ja lähestymistavan avulla. Peruslähtökohta on huomion kiinnittäminen kokonaisuuteen. Kokonaisvaltaisessa ajattelussa ei lähdetä diagnosoimaan ja analysoimaan oireita sinänsä vaan yritetään kiinnittää huomiota systeemissä toistuviin ilmiöihin ja niiden suhteisiin toisiinsa. Tutkitaan uteliaasti ja moniulotteisesti, miten systeemi vaikuttaa osiinsa ja miten toisaalta osat luovat ja ylläpitävät toiminnallaan tietynlaista systeemiä. Tarkastelun kohteena ovat havaittavat ilmiöt mutta myös niiden takana olevat ajattelumallit ja merkitykset. 

Esimerkiksi koulun ja kodin yhteistyön vaikeuksia voitaisiin tarkastella "diagnostisesti" pitämällä yllä puhetta hankalista vanhemmista tai epäkelvoista opettajista. Systeemitasolla voitaisiin pohtia, miten Wilma tai muu vastaava järjestelmä alkaa luoda todellisuutta, jota kukaan ei halunnut. Opettajat kokevat velvollisuudekseen ilmoittaa Wilmassa joka ikisestä koulun ihanteiden vastaisesta tapahtumasta. Huoltajat tuskastuvat kotona, kun eivät kotoa käsin voi vaikuttaa siihen, mitä koulupäivän aikana tapahtuu. Samalla alkaa rakentua ei-tietoinen epäluottamus opettajia kohtaan, jotka "eivät osaa hoitaa lasten ongelmia itse koulupäivän aikana". Mitä enemmän koulusta tulee viestejä, sitä vahvemmaksi kasvavat sekä epäluottamus opettajia kohtaan että kokemus siitä, että koulussa huoltajia pidetään huonoina. Tätä ruokkii vielä aiemmat oman elämän varhaiset koulukokemukset, jossa on oltu opettajan arvioinnin kohteena. Kasautuvat kielteiset tunteet saattavat heijastua koulun suuntaan lähteviin viesteihin. Kirjallisen viestinnän myötä on todennäköisesti syntynyt väärinkäsityksiä ja liioittelevia tulkintoja, jotka alkavat elää omaa elämäänsä niin opettajan kuin huoltajienkin mielessä. Kun lopulta kokoonnutaan saman pöydän ääreen, on jo valmiiksi rakennettu varsin huonot lähtökohdat rakentavalle yhteistyölle ja kokemukselle samalla puolella olemisesta. Sen sijaan, että yritettäisiin "korjata" huoltajia tai opettajia, pitäisi kiinnittää huomiota suhteen rakentumiseen vaikuttaviin systeemisiin tekijöihin. Jatkuvan Wilma-viestittelyn kulttuuria pitävät mahdollisesti yllä koulussa vähitellen muodostuneet käytännöt ja niistä johdetut uskomukset, että laki velvoittaa tällaiseen toimintaan, ja pelko siitä, ettei mahdollisia erimielisyyksiä huoltajien kanssa pystytä ratkomaan muualla kuin oikeudessa.

Systeemin toiminta rakentuu ajattelumallien pohjalle

Usein systeemien toimintaa määrittävät jotkin ns. vakaat reunaehdot - esimerkiksi lait, asetukset, budjetti, tilat. Samalla on voinut syntyä koko joukko uskomuksia, joiden ajatellaan kuvastavan vakaita reunaehtoja, mutta jotka tosiasiassa ovat kapeutunutta ajattelua. Vakaiden ja kuviteltujen reunaehtojen puitteissa systeemiin on muodostunut toimintakulttuuri, joka yhtäältä ilmentää sen takana olevia ajattelumalleja ja toisaalta myös uusintaan ja ylläpitää niitä.

Systeemisessä ajattelussa tarkastellaan millaisia ajattelumalleja ajan kuluessa on syntynyt ja miten ne ohjaavat havainnointia, päättelyä ja toimintaa tässä hetkessä. Ajattelumallit elävät yhteisöjen kielenkäytössä, käyttäytymistä ohjaavissa tietoisissa ja ei-tietoisissa normeissa, arvoissa ja identiteeteissä, jotka määrittävät sitä, miten yksilöt näkevät paikkansa yhteisössä. Tavoissa puhua asioista luodaan luokitteluja, liitetään havaintoihin merkityksiä, jaetaan asioita hyviin ja pahoihin, toivottuihin tai ei-toivottuihin. Keskustelut ja toiminnassa saatava hienovarainen palaute ylläpitävät tai muuttavat maailmankuvaamme ja identiteettejämme. Esimerkiksi koulumaailmassa opettajien puheessa usein kuultu "en ole mikään terapeutti tai sossu"-lausahdus heijastaa sekä ymmärrettävää riittämättömyyden kokemusta lasten ja nuorten isojen haasteiden edessä että opettajaidentiteettiä, johon ei kuulu lainkaan tai kuuluu hyvin rajallisesti lasten ja nuorten kokonaisvaltaisen kasvun ja hyvinvoinnin tukeminen osana ydintehtävää. Jos tilanteeseen reagoidaan vaatimalla kaikilta opettajilta vaikkapa tunne- ja vuorovaikutustaitojen opetusta mutta ei kohdata identiteettitason ajattelumalleja omasta tehtävästä ja kokemusta pystyvyydestä tai sen puutteesta, saadaan aikaiseksi pinnallisia, laadullisesti heikkoja ja huonosti kestäviä muutoksia, joiden sivutuotteena syntyy kokemusta opettajan autonomian rikkomisesta, epäonnistumisesta, hyväksynnän puutteesta ja kuormittumisesta.

Palautekehät säätelevät systeemiä

Palautekehien seurauksena kokonaisuudesta muodostuu muuta kuin osiensa summa. Vahvistavat palautekehät saavat jotakin samansuuntaista tapahtumaan lisää - myönteistä tai kielteistä. Esimerkiksi mitätöivä kielteinen palaute vähentää yrittämistä, mikä puolestaan todennäköisesti lisää kielteistä palautetta ja vähentää onnistumisen kokemuksia, mikä puolestaan entisestään lannistaa ja luo lopulta opittua avuttomuutta. Systeemin osat alkavat vahvistaa toisiaan ja pienestä alusta syntyy itseään ylläpitävä kehä. Myönteisistä asioista esimerkiksi sisäisen motivaation ja innostuksen tiedetään valuvan alaspäin organisaatiossa ja lopulta vahvistavan kaikkien hyvinvointia ja innostuneisuutta palautekehien ansiosta. 

Tasapainottavat palautekehät puolestaan pyrkivät pitämään tilanteen ennallaan. Toiminnan tasolla ohjattu muutos ei useinkaan ole ihmisyhteisöissä kestävää ellei samalla päästä työstämään ajattelumallien tasoa ja tuottamaan muutosta myös siellä. Esimerkiksi kokouksiin on saattanut pesiytyä käytäntö, että kokousajasta 60-80% menee tiedotusasioihin, jotka osallistujat voisivat hyvin lukaista itsenäisesti muussa yhteydessä. Esihenkilö ei kuitenkaan pysty muuttamaan käytäntöä, koska hänellä on kokemukseen perustuva uskomus, että kaikki eivät kuitenkaan perehdy asioihin itsekseen ja siitä on seurauksena jonkinasteista kaaosta. Tosiasia onkin, että koska työyhteisö on oppinut passiivisuuteen, aluksi tasapainottava palautekehä saa aikaan sen, että kaikki eivät ala toimia muutoksen mukaisesti ja esihenkilön mielen ennustus toteutuu, mikä houkuttaa palaamaan aiempaan käytäntöön. Vaihtoehtona voisi olla kestää hetkellinen epätasapainotila ja ottaa sitkeästi toistuvasti suoraan puheeksi odotus siitä, jokainen kantaa vastuunsa tiedotusasioihin perehtymisestä, jotta yhteinen aika voidaan käyttää johonkin tärkeämpään, johon oikeasti tarvitaan yhteiseen dialogiin kokoontumista.

Systeeminen muutos on kokeilun tulos

Systeeminen muutos on syvätason muutos. Systeemikarttojen avulla voidaan lisätä tietoisuutta ja havainnollistaa sitä, miten ilmiöt ovat suhteessa toisiinsa ja miten jokainen valinta (samoin kuin passiiviseksi jääminen) yhtäältä avaa uusia polkuja ja sulkee joitakin toisia pois. Käytännössä systeeminen muutos voi olla toimintana hyvin pieni asia, jolla kuitenkin on suuri vipuvarsi sysätä liikkeelle muutosten sarja. Jos keskitytään vain reagoimaan oireisiin tai hiomaan olemassaolevia prosesseja ilman monimuotoisten tekijöiden ja asiayhteyksien toimintadynamiikan ymmärtämistä, samat ilmiöt tulevat aina uudestaan esille. Systeemikartat ja systeemiajattelu sinänsä eivät tarjoa työkalua, jolla voitaisiin helposti tunnistaa kohdat, joihin muutosta kannattaa kohdistaa, vaan toimivat muutokset löytyvät sitkeän kokeilemisen kautta. Useiden ihmisten yhteisellä moninäkökulmaisella ajattelulla saavutetaan todennäköisesti kuitenkin parempi ymmärrys kuin johtajan kammiossa yksin pohdiskellen. Joskus on mielekästä vaikuttaa yksittäiseen asiaan, joskus taas kohdistaa samanaikaisesti pientä muutosta useaan eri kohtaan. Systeeminen muutos on useimmiten elävässä ja jatkuvasti muovautuvassa kokonaisuudessa tapahtuvaa kokeilun ja koetun kautta oppimista.

Emergenssi tarkoittaa uuden ja osin ennakoimattoman ilmaantumista asioiden ollessa vuorovaikutuksessa keskenään. Se on systeemien luonnollinen ominaisuus ja voi tuottaa yllättäviä ei-toivottuja seurauksia mutta myös merkittäviä innovaatioita ja kehittymistä. Aineenopettajille tuttu kokemus on ryhmien erilaisuus. Silloinkin, kun oppilasjoukko ei ominaisuuksiltaan kauheasti eroa toisesta ja opettajakin kokee tekevänsä samat asiat kaikkien ryhmien kanssa, saattaa ryhmän dynamiikka muodostua arvaamattoman hyväksi tai huonoksi.  Systeemitietoisessa toimintakulttuurissa kiinnitetään tarkasti huomiota poikkeuksiin ja niiden systeemisiin juuriin ja hyödynnetään niitä myönteisen kehityksen voimana. Esimerkiksi sen seuraaminen, milloin työyhteisön kokouksesta lähdetään innostuneina ja milloin totaalisen nuutuneina, voisi antaa vihjeitä kokouskäytänteiden kehittämiseksi.

Systeemit ovat yhteydessä lukuisiin muihin systeemeihin

Esimerkiksi kouluyhteisön systeemiin vaikuttavat suoraan ja välillisesti monet muut systeemit: aluepolitiikka, sosiaalitoimen ja terveydenhuollon systeemit, liikennejärjestelyt, liikuntatoimen palvelut, kolmannen sektorin toimijat jne. Systeemien rajapinnoilla on aina potentiaalia jonkin aidosti uuden syntymiseen, jos on tilaa avoimelle dialogille ja kiireettömälle luovuudelle.

Jokainen yhteisöön kuuluva yksilö on myös monenlaisten muiden systeemien vaikutuspiirissä. Hänellä on oma biologiansa, piirteensä ja kyvykkyytensä, kasvuhistoriansa, tämänhetkinen perhetilanteensa ja toimeentulonsa, terveytensä, sisäistämänsä uskomukset, etuoikeutettujen ja vähemmän etuoikeutettujen ryhmien jäsenyytensä jne. Yksilö tuo heijasteen omien systeemiensä maailmasta yhteiseen systeemiin syöttäen sinne jotakin. Systeemitietoisessa työyhteisössä kannetaan vastuuta siitä, mitä ja miten kukin tuo osaksi yhteistä systeemiä. Samalla ollaan tietoisia siitä, että työyhteisön ulkopuoliset asiat saattavat vaikuttaa jonkun yksilön kykyyn osallistua työyhteisönsä elämään tietyssä hetkessä tai että työkaverin "ongelmallisuus" ei välttämättä asu hänen persoonallisuudessaan vaan systeemien rakenteissa. 

Inhimilliset systeemit ovat olemassa jotakin tarkoitusta varten. Aina erilaisista yhtä aikaa toimintaa ohjaavista tarkoituksista ei olla tietoisia. Esimerkiksi työyhteisön keskeinen tarkoitus on toteuttaa oman organisaationsa perustehtävää, mutta samalla systeemin organisoitumiseen vaikuttaa ihmisten tarve kokea yhteenkuuluvutta ja merkityksellisyyttä elämässään. Jonkin yksittäisen systeemin osan olemassaoloa ja tapaa organisoitua saattaa määrittää työn ulkopuolinen maailma niin voimakkaasti, että se näkyy sitoutumattomuutena yhteiseen perustehtävään.  

Ei diagnooseja vaan dialogia

Systeemien moninaisuudesta seuraa, että yksilötasolla havaittu "ongelma" on yleensä tulosta monien systeemien toiminnasta ja oikeastaan luonnollinen seuraus kyseisen yksilön systeemien kentästä - tai ei niinkään ongelma vaan pikemminkin ratkaisu johonkin kokonaisuudessa kehkeytyneeseen asiaan. Siksi ilmiö pitäisi myös kohdata systeemitietoisesti kiinnittäen huomiota siihen, että jokainen ihminen on oman systeemikokonaisuutensa näkökulmasta katsottuna ihan ymmärrettävästi toimiva. Esimerkiksi koulusta pois jättäytyminen ei välttämättä ole nuoren maailmassa ongelma vaan luonnollinen seuraus perheen ylisukupolvisesta näköalattomuudesta tai ratkaisu huoleen vanhempien mielenterveysongelmista tai pienemmän sisaruksen kaltoinkohtelusta.

Systeemitietoisuus inhimillisissä yhteisöissä on vahvasti kytköksissä dialogisuuteen. Tällöin pyritään ohittamaan "diagnoosit" eli ongelman määrittely ja paikantaminen johonkin tiettyyn tekijään ulkopuolisen näkökulmasta käsin, ja tavoittelemaan dialogia. Ollaan tietoisia siitä, että jokainen ihminen on oman näkökulmansa rajoittama eikä ymmärrystä synny ilman avointa vuorovaikutusta.

Dialogi tarkoittaa jaettua uteliasta tutkimista, jossa liitytään toisten näkökulmiin ja rakennetaan alati tarkentuvaa yhteistä ymmärrystä jostakin asiasta - ei välttämättä yksimielisyyttä johtopäätöksistä vaan ymmärrystä ilmiön olemuksesta. Hyvässä dialogissa ajatellaan avoimesti ääneen ja osapuolet tavoittavat jotakin toisen mielen maailmasta. Samalla on mahdollista tulla paremmin tietoiseksi myös omasta ajattelustaan ja sitä ohjaavista tekijöistä sekä sokeista pisteistään. 

Kun asiaa tarkastellaan systeemisesti, kartoitetaan monenlaisia asiaan mahdollisesti vaikuttavia tekijöitä - niin kuin saatetaan tehdä laadukkaassa "diagnostisessakin" toiminnassa. Erona on viime kädessä se, että systeeminen ajattelu paikantaa haasteet asioiden välisiin suhteisiin eikä asioihin sinänsä, pyrkii pitämään yhtäaikaa mielessä useita eri näkökulmia eikä tyydy yksinkertaisiin selityksiin. Lisäksi se tapahtuu useiden ihmisten vuorovaikutuksessa eikä yhden asiantuntijan päässä.

Systeemitietoisuus johtaa suhdeperustaisuuteen

Koska inhimilliset systeemit rakentuvat ennen kaikkea vuorovaikutuksessa ihmisten välillä, on hyvinvoivan ja toimivan systeemin rakentamisessa kiinnitettävä huomiota ennen kaikkea suhteisiin ihmisten välillä. Suhteissa luodaan todellisuutta vahvistamalla tietynlaisia käyttäytymisen ja kielen käyttämisen tapoja, ajattelumalleja ja uskomuksia sekä laajennetaan ymmärrystä dialogin avulla. Suhteissa rakentuvan luottamuksen avulla voidaan kokeilla uskaliaasti muutoksia rakenteissa paremmin toimivan systeemin rakentamiseksi.  Kun suhteissa on kunnioitusta ja empatiaa, on varaa myös mokata - ja pyytää anteeksi. Kohtaamisen kulttuurissa syntyy hyvinvointia.